Tuntiopettaja, autoala
Tuntiopettaja, autoala
Tuntiopettaja, autoala, Päijät-Hämeen koulutuskonserni-kuntayhtymä, Lahti
Koulutuskeskus Salpaus on yksi Suomen suurimmista ja monialaisimmista ammatillisen koulutuksen ja aikuiskoulutuksen järjestäjistä. Meillä on myös oma lukio. Teemme tiivistä kehittämistyötä elinkeinoelämän kanssa. Vuosittain Salpauksessa opiskelee yli******nuorta ja aikuista opiskelijaa. Opettajia ja muuta henkilöstöä Salpauksessa on noin 800. Olemme savuton organisaatio.
Etsimme innostunutta asiantuntijaa Teollisuusalojen tulosyksikköön Autoalan ammatillisten aineiden opettajan tehtävään nuorten koulutukseen ja myös valmiutta toimia aikuiskoulutuksessa 1.2.2012 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Keskeiset työtehtävät: Ammatillisten aineiden, työn ja teorian opettaminen autoalan koulutuksessa opetussuunnitelman tavoitteiden ja ammatin vaatimusten mukaisesti. Ammattitaitovaatimusten ja työelämälähtöisen opetuksen toteuttaminen sekä opiskelun etenemisen ja edellytysten tukeminen, yksilöllisyys huomioiden yhdessä muiden opettajien, opiskelijahuoltohenkilöstön ja työelämän kanssa.
Kelpoisuusvaatimukset: Kelpoisuusvaatimukset ovat asetuksen 986/1998 mukaiset.
Edellytettävä osaaminen ja työkokemus: Alan työkokemus, ammatinhallinta sekä aito halu työskennellä ammattiin opiskelevien nuorten parissa.
Arvostettava osaaminen ja työkokemus: Hakijalta odotamme erityisosaamista ajoneuvojen korjaustekniikan, diagnostiikan, testauksen, autoelektroniikan ja moottoritekniikan sekä moottoriurheilun edellyttämän alustatekniikan ja ammattienglannin osaamisalueista.
Koeaika: 4 kk
Palkkauksen peruste: Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Palkkaus määräytyy em. sopimuksen ja Päijät-Hämeen koulutuskonsernissa käytössä olevan tehtävien vaativuuden arvioinnin mukaisesti.
Valinta on ehdollinen, kunnes tehtävään valittu on toimittanut hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan ja esittänyt rikosrekisteriotteen siten kuin Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi 504/2002 säädetään.
WWW-osoite http://www.phkk.fi
Yhteystiedot Lisätietojen antajat: koulutuspäällikkö Mari Pohjonen puh. ******ja koulutusjohtaja Lasse Niemelä puh. ******, sähköposti, ******
Työpaikan osoite Teinintie 4, 15200 LAHTI
Työ alkaa 01.02.2012, tai sopimuksen mukaan
Työaika kokopäivätyö
Työn kesto yli 12 kuukautta, vakituinen palvelussuhde
Haku päättyy 11.01.2012 klo 14:00
Jätä hakemus Hakeminen tapahtuu sähköisellä hakemuslomakkeella Päijät-Hämeen koulutuskonsernin avoimet työpaikat sivuston kautta (https://rekry.phkk.fi). Liitä hakemuslomakkeelle vapaamuotoinen hakemus ja lomake.
Hakulomakkeen WWW-osoite https://rekry.phkk.fi
Muistathan merkitä hakemukseesi "Tekniikantyöt.fi"
Yritys
Paikkakunta
- - Suomi
Koulutustaso
Työkokemus
Työsuhteen laatu
- Kokoaikatyö
Tunnus
1184470



