Englantilaisen filologian lehtori, Turun yliopi...
Englantilaisen filologian lehtori, Turun yliopi...
Englantilaisen filologian lehtori, Turun yliopisto, Turku Turun yliopiston englannin kielen laitoksessa on julistettu haettavaksi englantilaisen filologian lehtorin virka, (270).Viran tehtäväkohtainen palkkaus määräytyy yliopistojen uuden palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasokartan tasojen 5-7 mukaisesti, jolloin tehtäväkohtainen palkanosa on 2 382,******,82 euroa kuukaudessa. Tehtäväkohtaisen palkanosan lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 46 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Henkilökohtaisen palkanosan maksaminen on porrastettu uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottovaiheen mukaan. Virkaan valittavan tehtäviin kuuluu huolehtia ensisijaisesti perus- ja aineopintojen kielitaito-opetuksesta käytännön ja teorian kannalta sekä englannin fonetiikkaan ja ääntämiseen liittyvästä opetuksesta. Opetusta voi olla myös syventävien opintojen tasolla. Viran haltijan tehtäviin kuuluu lisäksi tutkimus sekä osallistuminen oppiaineen opetustyön kehittämiseen, opiskelijavalintaan, opettajatutortoimintaan ja hallintotyöhön. Virkaan valittavan ansioksi katsotaan pedagoginen koulutus sekä soveltuvatyökokemus. Virka on tarkoitettu suomen kieltä syntyperäisen tavoin osaavalle henkilölle.Viran kelpoisuusvaatimuksista on säädetty asetuksessa 309/93. Virkaan vaadittavasta kielitaidosta on säädetty laissa julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (424/2003) ja sen nojalla annetussa asetuksessa (481/2003) sekä asetuksessa korkeakoulujen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista ja tehtävistä (309/93). Hakemuksiin on liitettävä oikeaksi todistettu ansioluettelo sekä muut asiakirjat, jotka voivat vaikuttaa viran täyttämiseen. Virkamiehen, josta nimikirjalain nojalla pidetään nimikirjaa, on liitettävä hakemukseensa häntä koskeva ote nimikirjasta.Hakemukset osoitetaan yliopiston rehtorille.
WWW-osoite http://www.utu.fi Yhteystiedot Professori Risto Hiltunen, puh. (02) ******. Työpaikan osoite Juslenia, Sirkkalankatu 2, 20014 TURUN YLIOPISTO Palkkaus Vaatitaso 5-7 Työ alkaa Sopimuksen mukaan Työaika kokopäivätyö Työn kesto yli 12 kuukautta, virka kello 16.15. Postiosoite on Kirjaamo, 20014 TURUN YLIOPISTO (käyntiosoite: yliopiston päärakennus, pohjakerros). Hakemusasiakirjoja ei palauteta.
WWW-osoite http://www.utu.fi Yhteystiedot Professori Risto Hiltunen, puh. (02) ******. Työpaikan osoite Juslenia, Sirkkalankatu 2, 20014 TURUN YLIOPISTO Palkkaus Vaatitaso 5-7 Työ alkaa Sopimuksen mukaan Työaika kokopäivätyö Työn kesto yli 12 kuukautta, virka kello 16.15. Postiosoite on Kirjaamo, 20014 TURUN YLIOPISTO (käyntiosoite: yliopiston päärakennus, pohjakerros). Hakemusasiakirjoja ei palauteta.
Tulosta
Yritys
Tunnus
85499
Vastaavat ilmoitukset
- Lähihoitaja, 2 paikkaa
Kotkan kaupunki - Kotka - 2012-05-22 - Huoltopäällikkö
Olvi Oyj - Keski-Suomi, Lisää seutuja - 2012-05-22 - Maanrakennusalan työnjohtaja
Maamerkki Infra Oy - Mikkeli - 2012-05-22 - Toimistotyöntekijä
Planet Service Oy - Turku - 2012-05-22 - Myyntiedustaja ja tuote-esittelijä
Palvimestarit MM Oy - Suomi - 2012-05-22



