Esikoulupäälliköitä
ENERGIATEKNIIKAN YLIOPETTAJA
Yliopettaja, Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä
Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän ylläpitämä Savonia-ammattikorkeakoulu on noin 6500 opiskelijan lisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa toimiva korkeakoulu.
Tekniikan alalla opiskelijoita on noin 2000 ja henkilökuntaa noin 200. Insinöörikoulutuksen lisäksi toiminnan merkittäviä osia ovat tutkimus- ja kehittämistoiminta, jatkokoulutus ja aluetta kehittävä palvelutoiminta.
Haemme energiatekniikan asiantuntijaa Varkauteen
ENERGIATEKNIIKAN YLIOPETTAJA
Viran keskeisenä tehtävänä on energiatekniikkaan ja siihen liittyvään laitetekniikkaan sekä prosessi-, laitos- ja laitesuunnitteluun Iiittyvien ammattiaineiden opetus ja ohjaus, energiatekniikan koulutusohjelman opetuksen ja opetussuunnitelmien kehittäminen, energialaboratorion toiminnan suunnittelu ja kehittäminen sekä tutkimus- ja kehittämiskumppanuuksien luominen ja alan tutkimus- ja kehitystyö alueen yritysten ja yliopistojen kanssa.
Tehtävään voi sisältyä opetusta englannin kielellä.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyvää käytännön työkokemusta alalta. Lisaksi arvostamme uusien teknologioiden osaamista, kiinnostusta opetustyöhön ja sen kehittämiseen, hyviä työelämäsuhteita sekä yhteistyökykyä. Viran ensisijainen sijoituspaikka on Varkaus.
Opetusvirkojen tehtävät ja kelpoisuusehdot määräytyvät ammattikorkeakouluista annetun asetuksen (352/2003 § 22-24) mukaisesti ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n osion D mukaisesti. Virkaan valitulla on 6 kuukauden koeaika. Ennen viran vastaanottamista valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.
WWW-osoite http://www.savonia.fi
Yhteystiedot Osaamisaluejohtaja Kari Lehtomäki, ******, puh. ******.
Työpaikan osoite Työ useassa osoitteessa tai etätyö
Palkkaus OVTES:n mukaan
Työ alkaa sopimuksen mukaan
Työaika kokopäivätyö
Työn kesto yli 12 kuukautta
Haku päättyy 14.10.2010 klo 14:30
Jätä hakemus Hakemukset: Ammattikorkeakoulun rehtorille osoitetut hakemukset pyydämme toimittamaan ammattikorkeakoulun kirjaamoon pdf-muodossa osoitteella ****** tai osoitteella Savonia-ammattikorkeakoulu, Kehittämis- ja palvelukeskus, Kirjaamo, PL 6, 70201 KUOPIO
Yritys
Paikkakunta
- - Suomi
Työsuhteen laatu
- Kokoaikatyö
Tunnus
100381
Kategoria
Koulutustaso
Lukio



